Helios di Sierra

Päiväkirja

27.08.2023 – Ukkosherrako se siellä jyskyää?

Kirkas aamuaurinko loi kultaisen valon tallin pihaan, kun valmistauduin lähtemään Valtsun kanssa maastoon vastapainoksi kentällä puurtamiseen. Jonas oli myös suunnitellut lähtevänsä maastoilemaan, ja hän toikin sisälle tarhasta Pate-oriin joka oli ollut edellisenä päivänä kisoissa. Valtsu seisoi rauhallisesti odottaen, kun varustin sen pesukarsinassa ennen maastoon lähtöä. Se oli selvästi innoissaan tulevasta ratsastuksesta katsellessaan korvat hörössä hääräämistäni.

Kun olimme valmiita, lähdimme liikkeelle yhtämatkaa. Valtsu käveli eteenpäin reippaasti, ja sen iloinen pärskähdys kertoi, että se oli tyytyväinen saadessaan kävellä pitkällä ohjalla polkua pitkin. Pate tuntui olevan samanlainen - komea ori, joka ei näyttänyt olevan moksiskaan uudesta seurasta vaikka yrittikin aina välillä lisätä hiukan vauhtia retkeen.

Puolessa välin maastoretkeä huomasimme kuitenkin, että taivas oli muuttumassa dramaattisesti. Tummat, uhkaavat pilvet peittivät auringon ja pimentivät maiseman nopeasti. Ensimmäiset ukkosen jyrähdykset kuuluivat etäältä, ja pian taivaalla välähti kirkas salama räsähtävä ääni kaikuen metsässä. Valtsu ei ollut koskaan aiemmin säikkynyt ukkosta, mutta jopa sekin kylmine hermoineen kohotti päätään kuunnellen ääniä ympärillään. Pate sen sijaan näytti olevan hermostuneempi äkillisestä äänestä ja tepasteli Jonaksen alla kireänä. Olimme kuitenkin pitkällä maastossa, ja kääntöpaikkaan oli vielä matkaa. Ukkonen jyrähti taas, ja Valtsukin alkoi hermostua. Se pysähtyi ja hirnahti levottomana. Jonas ja minä vaihdoimme huolestuneita katseita, sillä virkeiden kisaponien kanssa voi sattua ja tapahtua mikäli ne pääsevät ryöstämään. Olimme kaukana tallista, eikä ollut oikein muita vaihtoehtoja kuin rauhoitella oreja sekä jatkaa matkaa.

Päätimme kääntyä kuitenkin takaisin ja yrittää paluuta tallille mahdollisimman nopeasti oikaisten hieman reitiltä. Pate kulki hermostuneesti, ja Valtsukin alkoi selvästi kiinnittää huomiota ympärillä jyskyttävään ukkoseen. Sade alkoi piiskata maastoa, ja polut muuttuivat mutaisiksi meidän vetäessä olkapäitä kohti korvia ja lisätessä vauhtia sen minkä liukkaaksi muuttuneelta pohjalta pystyimme. Ukkonen jatkui, mutta onneksi olimme jo melkein takaisin tallilla. Valtsu tuntuivat tietävän, että turvapaikka oli lähellä, ja poni liikkui entistä nopeammin. Kastuneina ja mutaisina pääsimme viimein talliin juuri ennen todellisen rankkasateen alkamista.

Kuuntelimme vettä valuvina sateen pauhua ulkona. Molemmat ponit olivat selvästi helpottuneita päästessään suojaan talliin. Paikko oli myöntää, että itsekin olimme helpottuneita kun pääsimme sateensuojaan. Vaikka sää olikin muuttunut nopeasti, Valtsu oli jälleen osoittanut, että se oli luottamukseni arvoinen ratsu, joka selviytyi vaikeistakin tilanteista. Riisuin oriin varusteet, pesin kurat pois sen jaloista ja loimitin sen paksulla villaloimella. Karsinaan vietyäni oriin hain sille pienen siivun kuivaa heinää jota se jäi tyytyväisenä mutustelemaan karsinaansa. Vielä olisi tällekin päivälle muutama ratsu vailla liikuntaa, mutta ensin vaihtamaan kuivat alushousut jalkaan.

Valmennukset

18.08.2023 – Kuka pelkää Jonasta?

Aurinkoinen päivä oli kuin luotu rauhalliselle kouluratatreenille ratsastuskentälle. Valtsu seisoi kärsivällisesti karsinassa odottaen, kun varustin sen ennen ratsastusta. Suitset ja satulan paikoilleen, jalkoihin treenipintelit ja olimmekin jo valmiita. Olimme päättäneet tehdä kevyen palauttavan ratatreenin, ja Valtsu näytti olevan valmiina työskentelemään kanssani kuten aina.

Kävelimme hetken ympäri kenttää alkukäynneiksi, antaen Valtsulle mahdollisuuden rentoutua ja venytellä lihaksiaan. Se oli aina niin hieno ratsu, valmis kuuntelemaan jokaista apuani jos voisi jotenkin miellyttää ratsastajaa. Kun tunsin sen olevan valmis monimutkaisempiin tehtäviin, aloitimme työskentelyn. Käyntiväistöt, ravissa loiva kiemuraura ja laukassa pääty-ympyrä. Kaikki sujuivat kuin tanssi. Valtsu oli herkkä ohjille ja vastasi pienimpiinkin apuihini.

Olimme juuri siirtymässä laukkasta raviin, kun kuulimme tutun äänen. Käännyin katsomaan kentän laidalla näkyvää mönkijää, ja siellä istui Jonas, valmiina lanamaan kenttää. Jonas nosti kättään tervehdykseksi, ja minä nyökkäsin hymyillen takaisin. Toisen hevosen kanssa olisin vaihtanut samoin tein maisemaa, mutta uskoin tämän ponin kanssa hommien sujuvan vaikka Jonas huoltaisikin kenttää samalla. Valtsu katsoi uteliaana kohti mönkijää, korvat hörössä kuunnellen kolketta ja pärinää. Se ei ollut muistaakseni koskaan aiemmin nähnyt mönkijää ratsastuskentällä samaan aikaan kun ratsastimme, joten tilanne oli sille uusi ja jännittävä. Kuitenkin se pysyi rauhallisena, eikä säpsähtänyt vaikka välillä lanasta kuuluikin teräviä kilahduksia sen osuessa johonkin kentän pohjassa.

Jonas aloitti lanauksen, ja mönkijä alkoi liikkua kenttää ympäri. Valtsu seurasi sitä kiinnostuneena katseellaan, mutta ei näyttänyt olevan häiriintynyt. Sen luonne oli niin tasainen ja rauhallinen, että se tuntui voivan keskittyä mihin tahansa vaikka toinen hevonen olisikin hermostunut häiriötekijästä.

Päätin hyödyntää tilannetta ja tehdä laukan siirtymisiä ja kiemurauria samalla, kun Jonas lanasi kentän taas uuteen terään. Valtsu oli täysin mukana, ja sen laukkasiirtymiset olivat kevyitä ja tarkkoja. Se reagoi hienosti apuihin ja tuntui nauttivan tehtävästään. Kun Jonas oli saanut lanauksen valmiiksi, hän pysäytti mönkijän ja antoi Valtsulle pikaiset rapsutukset ennen kuin jatkoi muihin hommiin. Laskeuduin satulasta ja kiitin reipasta ratsuani. Valtsu sai ansaitsemansa rapsutukset ja pienen herkkupalan jonka se onnellisena kevyesti puuskuttaen mutusti. Talutin oria pienen hetken jotta sen hengitys tasaantui kokonaan ja lähdimme sitten tallia kohti. Koko tilanne oli osoitus Valtsun luonteesta. Se oli valpas ja reagoi uusiin asioihin uteliaasti, mutta samalla se säilytti rauhallisen ja lempeän olemuksensa. Kentän lanauksesta huolimatta päivä oli ollut onnistunut, ja Valtsu oli jälleen kerran osoittanut, että se oli varsin mallikas poni.