Blumenfelds Mata Hari

Päiväkirja

22.02.2023 – Esteitä pomppiva lehmäponi saapuu

Pieni ponityttö sisälläni on jo päässyt toteuttamaan itseään suloisilla kimoilla ja voikoilla ponieläimillään, mutta yksi lehmäponin mentävä aukko siinä on aina ollut. Aina pitää olla hereillä ponimarkkinoita seuratessa, vaikkei olisikaan varsinaisesti ostohousut jalassa. Verkkarit käy puuhaan melkeinpä paremmin. Blumenfeld siittola on jo tullut tutuksi edelliseltä vierailultani Saksaan, sillä hankin aikoinaan heidän kasvattaman kouluponitamman Dafinan. Tiesin siis saavani laatua, tälläkertaa silmäni vain osuivat esteponiin.

Eikä mihinkään tavalliseen sellaiseen. Mata Hari nimenä jo iski, sen lisäksi se oli riittävän kookas ja kapasiteetikas. Kilpakentillä ori ei ollut vielä näyttänyt kykyjään, mutta siittolasta luvattiin että tästä ponista saan varman rusettihain. Harvoin teen ostopäätöksiä ilman että näen kaupan kohdetta, mutta tälläkertaa luotin vain saamiini videoihin. Eikä aikaakaan kun sain viestin puhelimeeni, ori on lastattu juuri rekkaan ja matkalla kohti Suomea.

Onneksi orilla oli villapalttoota päällä, sillä sen saapuessa helmikuisena iltapäivänä tallin pihaan oli pakkanen kivunnut -14. Autosta kuului terävää kuopsutusta orin odottaessa jo malttamattomana ulos pääsyä ahtaasta sellistään. Yksi hevostenhoitajista kävi noutamassa oriin ulos auton uumenista, mutta Mata Hari oli jo selkeästi menettänyt malttinsa ja loikkasi komealla hypyllä alas rekan sillalta. Hoitaja hilautui perässä, mutta fiksu poni onneksi odotti maankamaralla narunjatkettaan. Siinä se nyt oli, Harri. Odotin jo kovasti ensimmäistä kertaa orin selässä, mutta nyt se saisi levätä pitkän matkan jäljiltä muutaman päivän ja totutella Suomen kylmiin oloihin.

14.06.2024 – Kengittäjä, taas

Harri on tässä alku kesästä laiduntanut muutaman kerran pikkulohkolla, mutta kuten joka kesä, ongelma ei ole siinä etteikö lehmpäponi siellä mieluusti aikaansa viettäisi. Orien laidunlohkot ovat vain kuin tehtyjä laukkavedoille, oikein ratkiriemukkaille sellaisille, ollessaan suorakaiteen muotoisia. Harri pysyy kyllä aidoissa, ja naapuriaitaan ollaan voitu laittaa toinen hyväkäytöksinen ori, mutta poni vain ei tahdo luopua villiponin imagostaan. Sääli sinänsä, sillä laukkavedot villinä ja vapaana ovat tälle kesää teettäneet jo 5 irtokenkää. Ja voin luvata, että kun ne sinkoo taivaantuuliin, niitä ei ole sen jälkeen tältä planeetalta löytynyt. Aina siis tarvitsee tilata kengittäjä laittamaan uutta kenkää, irtokenkiä olemme itsekin toisinaan naputellut jossei ne muistuta aivan jousta.

Tällä kertaa tallissa oli onneksi muitakin kegitettäviä, sillä tallin vanhaisäntä Erkki ei vihoittelevan polvivaivan takia ole pystynyt osallistumaan kengitystalkoisiin. Kyliltä saapuva kengittäjä Masa naureskeli jo tallille saapuessaan, että pysyikö sillä lehmällä se kenkä. Ei mies ilkeyttään Harria lehmäksi haukkunut, kiltti kun ori oli kengittää, mutta jo muutaman kengän korvanneena alkoi touhu lähinnä huvittamaan kaikkia.

Harri oli seissyt (tai siis laiduntanut, kenkien uhalla) pari päivää, ja olikin ensimmäisenä kenkäysjonossa jotta se pääsisi treeniin takaisin. Yhden kengän menetyksellä oltiin säästyttä, joten sen naputtelu oli onneksi nopeaa. Masa laittoi vielä kengän ja kavion väliin kenkäliimaa ja käänsi kantahaarat hiukan enemmän sisään, josko se pikkuisen edes auttaisi. Harri oli moitteeton kengittää kuten aina, joten eipä sille kovin paljoon vihoissa voinut olla. Iloisesti se lähti uuden mononsa kanssa kuntoon laitettavaksi ja kohti estetreenejä.

Ei valmennusmerkintöjä.